Jan Backman on nimitetty BTB Transformers Ab:n toimitusjohtajaksi

BTB Transformers Ab:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jan Backman 11.8.2025 alkaen. BTB Transformers ostaa, myy ja toimittaa muuntajia, reaktoreita ja muita sähköteknisiä komponentteja maailmanlaajuisesti. Jan Backman on toiminut viimeksi WE Tech Solutions Oy:n myynnistä ja markkinoinnista vastaavana johtajana. Aiemmin Backman on toiminut muun muassa Fluid-bag Oy:n toimitusjohtajana sekä Wärtsilä Oyj:ssä projektijohtajana.

”Hallitus on iloinen voidessaan nimittää Jan Backmanin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hänellä on vahva kokemus ja tausta sähkö- ja energiasektorilta, pk-yritysten johto- ja myyntitehtävistä sekä projektiosaamisesta. Hallitus on luottavainen, että yhtiö pystyy jatkamaan vahvaa kehitystään Janin ja nykyisen johdon avulla”, hallituksen puheenjohtaja Marko Tulus sanoo.

”Olen innoissani uudesta tehtävästä ja haluan myös osaltani vaikuttaa siihen, että tulemme jatkossakin tarjoamaan laadukkaita tuotteita ja palveluita asiakkaillemme. Haluamme pysyä mukana toimialan ja teknologian kehityksessä ollen luotettava yhteistyökumppani. Toimintamme perusarvot - ’joustavia, tehokkaita ja luotettavia’ - säilyvät edelleen ja osaavien ja hyvinvoivien työntekijöiden laadukas työ jatkuu”, Jan Backman sanoo.

BTB Transformers Ab:n nykyinen toimitusjohtaja, Jim Stenman, on menestyksekkäästi toiminut yhtiön toimitusjohtajan tehtävässä yhtiön perustamisesta lähtien yhteensä 20 vuotta. Stenman jatkaa yhtiön palveluksessa myyntijohtajan roolissa.

”Olen ylpeä ja kiitollinen BTB Transformers Ab:n menestyksestä kuluneiden 20 vuoden aikana. Haluan kiittää johtoryhmää ja kaikkia työntekijöitä, asiakkaitamme ja toimittajiamme liiketoimintamme kehityksestä. Odotan nyt innolla, että minulla on enemmän aikaa keskittyä myyntiin ja asiakaspalveluun. Haluan myös toivottaa Janin tervetulleeksi yhtiöön”, toimitusjohtaja Jim Stenman sanoo.

”Hallitus kiittää Jim Stenmania erinomaisesta työstä yhtiön kehittämisessä. Jim Stenmanin toimitusjohtajakaudella yhtiö on onnistunut kasvattamaan sekä liikevaihtoa että tulosta, ja kasvun odotetaan jatkuvan voimakkaana jatkossakin vahvan tilauskannan tukemana. Yhtiön johdolla ja koko henkilöstöllä on pitkä kokemus muuntajatoimituksista ja vahvat verkostot toimialalla. Hallitus on tyytyväinen Jim Stenmanin ja muun johtoryhmän jatkaessa yhtiön palveluksessa jatkossakin”, hallituksen puheenjohtaja Marko Tulus sanoo.

 

Lisätietoja:

Jim Stenman, toimitusjohtaja, BTB Transformers Ab, +358 40 5841 558

Marko Tulus, hallituksen puheenjohtaja, BTB Transformers Ab, +358 44 070 0535